torstai 22. kesäkuuta 2017

Mansikkainen Britakakku



Pohja:
  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 kananmunan keltuaista
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 0,7 dl maitoa

Marenki:
  • 2 kananmunan valkuaista
  • 1,3 dl sokeria

Väliin ja päälle:
  • 2 dl vispikermaa
  • sokeria
  • tuoreita mansikoita

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunan keltuaiset yksi kerrallaan voi-sokerivaahdon joukkoon. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään sekaisin ja lisää ne yhdessä maidon kanssa taikinan joukkoon.

Valmista marenki vispaamalla valkuaisia. Lisää sokeria vähän kerrallaan valkuaisvaahdon joukkoon. Marenki on valmista, kun se ei valu vatkauskulhosta pois.

Piirrä kahden leivinpaperin päälle 20 cm halkaisijaltaan olevat ympyrät. Levitä taikinaa kummankin ympyrän päälle. Levitä marenkivaahto taikinan päälle. Paista pohjia 175 asteessa noin 15-20 minuuttia, hieman uunista riippuen. Anna pohjien jäähtyä.

Vaahdota vispikerma ja mausta se ripauksella sokeria. Viipaloi/lohko mansikat. Levitä puolet kermavaahdosta ja mansikoista toisen kakkupohjan päälle. Nosta toinen kakkulevy täytteiden päälle ja koristele se lopulla kermavaahdolla ja mansikoilla.